Raija Julkunen
Pohjalaismaakuntienjärjestötoiminnan neuvottelupäivä ”Onko välittämisellä väliä?”
Kokkola 4.5.2011
Case Hämeenlinna
The big picture of the Finnish discussion about profitability, and its effects on the arrangement and realization of the services of a medium sized city

Talentian hallitusohjelmatavoitteet: Hyvinvointia kolmella askeleella

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä,
kehittämistä ja valvontaa koskevan lainsäädännön uudistaminen
Peruslinjauksia valmistelevan työryhmän väliraportti

Talentian koulutustuki haettavana
Sosiaalialan
korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n koulutustuki on
haettavana 30.3.2011 mennessä. Koulutustukea myönnetään 21.000
€. Tuki on tarkoitettu lyhyisiin tai pitkiin koulutuksiin,
seminaareihin tai järjestöllisiin tilaisuuksiin. Tutustu
hakuohjeisiin.
Sosiaalijohto ry:n kannanotto aluehallintovirastojen virkanimikkeisiin sosiaalihuollon nimikkeistön osalta 13.8.2010


Tulkaa mukaan vaikuttamaan vuoden 2011 Sosiaalialan asiantuntijapäivien ohjelmaan. Ehdottakaa workshop-esitystä ja osallistukaa samalla kilpailuun. Liitteenä myös ohjeet workshop-esitysehdotuksen tekoon.
Tulkaa mukaan vaikuttamaan asiantuntijapäivien ohjelmaan

Ehdottakaa workshop-esitystä ja osallistukaa samalla kilpailuun

Toimintasuunnitelma
vuodelle 2010 
Plan of action
2010 
Toimintakertomus
vuodelta 2009 
Sosiaalijohto ry 50
vuotaa kutsu 
FSSF:s kongress 19-20 april 2010 på Hotell Arkipelag i Mariehamn 
Peruspalvelut, oikeusturva ja
luvat -vastuualueen
organisointi aluehallintovirastoissa

Paras selontekoa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa määrittävää lakipakettia odotellessa…
Sosiaalijohdon kutsuseminaari 9.11.2009 Vaasa
Sosiaalijohto ry:n kutsuseminaari
STM:n puheenvuoro
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittäytyy
Sosiaalijohto ry:n kokous Vaasassa 6.11.2009
Aluehallintovirastot
Sosiaalijohdon opintopäivät Västeråsissa 30.09. - 02.10.2009 
Sosiaalijohto on huolissaan paikallisen sosiaalipolitiikan kehityksestä – kuka enää ohjaa sosiaalihuollon kehitystä jatkuvan muutoksen Suomessa? 
Matkaraportti:
Norjan sosiaali- ja terveysjohdon opintopäivät 04.-05.06.2009 
Sosiaalijohdon
esitys Valviralle
Toimintasuunnitelma
vuodella 2009
Verksamhetsplan år 2009
Plan of action 2009
Toimeentulotuen perusosa siirrettävä Kelaan